Perusasiat kunniassa edelleen
"Laatu on ykkösasia. Sopimukset on pidettävä, on oltava avoin, rehellinen ja asiakkaan toiveita on kunnioitettava lakkaamatta."
Näitä perusasioita painotti Jørgen J. Hansen perustaessaan kuljetusyrityksensä FREJAn vuonna 1985. Samat arvot ovat taanneet vaatimattomasti aloittaneen yrityksen myönteisen, terveen kehityksen.
FREJA Transport & Logistics Oy toimi Suomessa aikaisemmin nimellä Maa ja Meri Oy. Yritys perustettiin jo vuonna 1942, jolloin sen tehtävänä oli palvella Suomen puolustusvoimia kuljettamalla ja huolitsemalla sotakalustoa. Vuonna 2003 FREJA osti Maa ja Meri Oy:n osake-enemmistön. Nykyisen nimensä FREJA Transport & Logistics Oy:n sai vuoden 2009 alussa, jolloin kaikkien FREJA-konserniin kuuluvien yritysten nimet yhtenäistettiin.
Perusarvot
Alusta alkaen yrityksen ja sen työntekijöiden tärkeimpinä arvoina ja ohjenuorina ovat olleet korkea laatu, rehellisyys, vastuullisuus ja joustavuus. Yrityksen kasvaessa noiden perusarvojen säilyttäminen on osoittautunut yhä haastavammaksi. Siksi FREJA-konserni perusti vuonna 2005 työntekijöilleen oman koulutusohjelman.
Koulutusohjelma antaa heille laajan tietopaketin johtamisessa sekä kuljetuksissa ja logistiikassa. Samalla se varmistaa, että perusarvot säilyvät ja yritys pystyy kohtaamaan tulevat haasteet elinvoimaisena.
Tärkein voimavara
Työntekijät ovat FREJAn tärkein voimavara. FREJAn hyvä asenne ja joustavuus sekä työntekijät kaikki yhdessä ovat asioita, joiden ansiosta maailma pienenee koko ajan asiakkaan eduksi.
